maanantai 5. elokuuta 2013
You'll make it out alive
Sain Exploriukselta vähän aikaa sitten postia, jossa oli jotain yleistä tietoa matkasta New Yorkiin. Kirjeessä oli paljon hyödyllista tietoa, kuten milloin lentokentälle pitää mennä, mitä Lontoossa pitää tehdä, sekä myös tietoa matkatavaroista, vakuutuksesta ja mitä pitää pakata mukaan käsimatkatavaroihin. Mukana tuli myös New Yorkin Soft Landing Campin ohjelma, ja näyttää kyllä tosi kivalta! :-) Kahtena päivänä käydään ensin katsomassa nähtävyyksiä ja sen jälkeen on 5 tuntia vapaa-aikaa. Milla olikin kirjottanut omaan blogiinsa tuon Soft Landing Campin ohjelman, jos joku haluaa tarkemmin katsoa. :-) Tuon kirjeen mukana tuli myös Exploriuksen pinssi, jonka avulla tunnistaa muut vaihtarit Lontoon lentokentällä, sekä lounaskuponki EAT kahvilaan ettei ihan kuole nälkään. :-D
Tasan 3 viikkoa lähtöön! 3 viikkoa aikaa olla kotona, 3 viikkoa ja yksi päivä enää Suomessa! Toisaalta tuntuu jotenkin hullulta, tuo aika vaikuttaa samaan aikaan tosi pitkältä ja lyhyeltä. Tän kolmen viikon ajalle mulla on jo jonkin verran suunnitelmia tehtynä, isompia ja pienempiä. Saa nyt nähä mitä kuitenkin tapahtuu. Vielä ois niin paljon tekemistä, kuten tuliaisten ostoa, lääkkeiden hankkimista, pakkaamista, kavereita pitäs nähä, koulullakin käyn varmasti muutaman kerran ennen lähtöä. Nyt yritän vaan nauttia näistä kolmesta viikosta! :-)
Tunnisteet:
ajatuksia,
ennen vaihtoa,
kesä,
lähtö,
New York,
soft landing camp,
USA 2013-2014,
vaihtovuosi
tiistai 23. heinäkuuta 2013
Saunabileet
Mulla ei oikeestaan ole nyt mitään oikeeta asiaa. Vaihtoon liittyvissä asioissa ei ole oikeastaan tapahtunut paljon mitään. Hostäidin kanssa ollaan lähetelty sähköpostia ja sitä kautta vaihdettu kuulumisia. Tasan 5 viikkoa lähtöön, tuntuu jotenkin tosi pitkältä ajalta vielä. :-D Saa nähdä sitten kuinka hujauksessa sekin aika menee... Nyt oon vaan nauttinut kesästä Suomessa, vaikka tää Suomen kesä on mitä on.. Onneksi loppu viikoksi pitäisi vähän lämmetä. Kohta varmaan pitäis ottaa yhteyttä Marquetten High Schooliin ja kysellä vähän käytännön asioista, oon vaan tosi laiska tämmösten asioiden suhteen. Mietin aina, että kyllähän tässä on vielä aikaa, mutta kohta sitä ei enää oo. Ehkä ois aika ottaa itteä niskasta kiinni ja ruveta tekemään jotain. :-D
maanantai 15. heinäkuuta 2013
Leave your fears behind
Sain viime viikolla vähän lisää tietoa mun lennoista. Mun lähtöpäivä USA:an on siis 27.8, mutta lennän Oulusta Helsinkiin jo illalla 26.8. Tulen viettämään yhden yön lentokenttähotellissa Helsingissä, ja aamulla kahdeksan aikaan lähtee lento kohti Lontoota. Lontoosta lähtee lento New Yorkiin 18:05 ja New Yorkissa olisin ilmeisesti perillä 20:55 paikallista aikaa. New Yorkissa vietän muutaman päivän Soft Landing Campilla muiden Exploriuksen vaihtareiden kanssa, ja 30.8 mun matka jatkuu kohti Marquettea! Mun lento lähtee 30.8 aamulla JFK:n lentokentältä 8:50, josta lennän Washingtonin ja Detroitin kautta Marquetteen. Marquettessa mun pitäisi olla joskus viiden aikaan päivällä. :-)
Mun laskujen mukaan USA:n sisäisissä lennoissa vaihtoajat mukaanluettuna menee noin 7,5 tuntia. Vähän kyllä pelottaa, että mulla on kaksi vaihtoa ennen Marquettea, ja toisessa vaihdossa on aikaa vain reilu tunti! Toivottavasti lennot pysyvät aikataulussa, että ehdin löytää oikeaan paikkaan ennen jatkolentoja! :-D
Tunnisteet:
ennen vaihtoa,
lentotiedot,
lähtö,
soft landing camp
lauantai 6. heinäkuuta 2013
We can stay forever young
Oon nyt jutellut mun hostäidin kanssa jonkun verran sähköpostin välityksellä, enkä vois olla enemmän innoissani lähtemään! Vaikka oonkin jutellut vaan hostäidin kanssa, niin oon saanut koko perheestä tosi positiivisen kuvan, ja mitä nyt oon saanut selville niin vaikuttais olevan just mulle sopiva perhe. Perheeseen kuuluu siis 42-vuotiaat hostvanhemmat sekä 8- ja 10-vuotiaat hostsisko ja -veli. Lisäksi perheellä on kaksi tosi isoa koiraa (apua) ja kaksi liskoa (bearded dragons). Hostäiti kyllä vakuutteli, että vaikka koirat on isoja niin ne on tosi lempeitä. :-) Hostisän suku on alkujaan Suomesta, mutta itse hän on syntynyt Marquettessa eikä oo koskaan käynyt Suomessa. Mun hostäiti kerto, että he ovat jo kauan halunneet suomalaisen vaihtarin heidän perheeseen ja he haluaisivat oppia enemmän Suomen kulttuurista. He asuvat kaksikerroksisessa omakotitalossa, ja mun tuleva huone on autotallin yläpuolella oleva vierashuone, johon kuuluu oma kylppäri! Koulumatkaan mulla menee 10 minuuttia autolla ja mun koulu on n. 5 km päässä kotoa. Hostäiti vielä kerto että oisin ilmeisesti siellä koulussa seniori!
Lisäsin myös hostvanhemmat facebookissa kaveriksi, ja mitä oon heidän kuviaan katsonut, niin kaikki näyttää kyllä tosi kivalta. He ovat kertoneet, että ovat todella innoissaan ottamassa mut osaksi heidän perhettään ja ovat luottavaisia, että mun aika siellä tulee menemään hyvin. Hostäiti kertoi, että he suunnittelevat jo vievänsä mut Chicagoon katsomaan Chicago Cupsien ammattilais baseball peliä! Olin yhtä hymyä kun luin tuosta, oon jo kauan halunnut päästä katsomaan amerikkalaista baseballia ja nyt he aikovat tehdä tästä unelmasta totta. :-) Syksyllä ollaan myös menossa Appletoniin, Wisconsiniin katsomaan mun hostsiskon jalkapalloturnausta.
Lisäsin myös hostvanhemmat facebookissa kaveriksi, ja mitä oon heidän kuviaan katsonut, niin kaikki näyttää kyllä tosi kivalta. He ovat kertoneet, että ovat todella innoissaan ottamassa mut osaksi heidän perhettään ja ovat luottavaisia, että mun aika siellä tulee menemään hyvin. Hostäiti kertoi, että he suunnittelevat jo vievänsä mut Chicagoon katsomaan Chicago Cupsien ammattilais baseball peliä! Olin yhtä hymyä kun luin tuosta, oon jo kauan halunnut päästä katsomaan amerikkalaista baseballia ja nyt he aikovat tehdä tästä unelmasta totta. :-) Syksyllä ollaan myös menossa Appletoniin, Wisconsiniin katsomaan mun hostsiskon jalkapalloturnausta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)