Perjantaina 28.3 skipattiin viimenen koulupäivä ennen spring breakia ja otettiin aamulla hostperheen ja mun kaverin Gemman kanssa suunnaksi lentokenttä. Tarkoituksena oli lentää Marquetesta Detroitiin ja sieltä San Diegoon, mutta myöhästyttiin San Diegon lennolta. Onneksi ehkä 5 minuuttia myöhemmin lähti lento Los Angelesiin, joten hypättiin sen mukaan ja siitä alkoi reilu neljän tunnin lento Californiaan. Kun saavuttiin Los Angelesiin, piti selvittää missä meidän laukut on ja saatiin sitten selville että ne toimitetaan meidän hotellille Carlsbadiin, joka sijaitsee San Diegon ja LAn välissä. Vuokrattiin auto ja lähdettiin ajamaan kohti Carlsbadia. Matkalla pysähdyttiin lounaalle ja kun päästiin hotellille oltiin jo ihan väsyneitä. Mun hostvanhemmat lähtikin sitten ostamaan ruokaa ja me jäätiin Gemman kanssa katsomaan mun hostveljen ja -siskon perään. Käveltiin ympäri hotellialuetta ottamassa kuvia kunnes oli aika lähtä takaisin huoneelle päin auttamaan ostoksien kanssa. Loppu ilta rentouduttiin huoneessa odotellen matkalaukkuja. Tosiaan siinä illan aikana yhtäkkiä sänky alkoi liikkumaan edestakaisin ja saatiinkin sitten tietää että sen oli aiheuttanut maanjäristys. Että nyt on sekin koettu. :-D
Seuraavana päivänä mentiin aamusta altaille vähän ottamaan aurinkoa, ja yhdeltä päivällä suunnattiin rannalle jossa meillä oli suunnitelmana surffaus tunti! Surffaus on niin hauskaa ja toivon että pääsisin joskus uudestaan! Se oli tosi rankkaa ja meillä oli kahden tunnin mittainen aika surffailla ohjaajien avustuksella, ja pysyttiin vedessä koko aika kun ei haluttu haaskata sitä aikaa menemään. Surffauksen jälkeen suunnattiin takaisin hotellille ja altaille vähäksi aikaa. Illalla grillailtiin hotellialueella olevalla grillillä ja pelattiin rantalenttistä (ilman rantaa). :-)
Etanat on aika ällöttäviä kun läheltä kattoo...
Sunnutai oli rento päivä, aamusta mentiin altaille ja ehkä neljän aikaan suunnattiin läheiseen outlet ostoskeskukseen. Shoppailtiin siellä Gemman kanssa jonkun aikaa, kunnes oli aika lähteä takaisin hotellille valmistautumaan illalliseen. Mentiin syömään italialaiseen Vigilucci's (?) ravintolaan, ja se ruoka oli niiin hyvää! Kun päästiin takaisin hotellille mentiin Gemman kanssa ulos ottamaan kuvia, sillä auringonlaskut tuolla oli niin kauniita! Ainakin meijän mielestä..
Maanantai oli päivä, jolloin otettiin suunnaksi LA! Kaks asiaa mitkä minä ja Gemma kummatkin haluttiin nähdä oli Walk of Fame ja Hollywood sign. Joten ensin otettiin suunnaki Walk of Fame jota käveltiin jonkun aikaa, ottaen kuvia tähdistä ja vain nauttimassa siitä fiiliksestä. Mutta kyllä sen huomaa että sekin on niin turistipaikka. Syötiin lounasta ostoskeskuksessa Walk of Famen vieressä ja sen jälkeen otettiin suunnaksi Hollywood sign. Ainakin yritettiin. Päädyttiinkin sitten Griffith observatoriolle, josta oli onneksi hyvä näköala Hollywood signille, joten saatiin ihan kivoja kuvia. :-)
Otettiin kuva Johnny Deppin tähden kanssa, vaikka nimi on kyllä aika vaikia nähä.
Orlando Bloomin tähti oli työn alla!
Kun lähdettiin observatoriolta, päätettiin että ajetaan Beverly Hillsin läpi ja lopulta Santa Monica Pierille. Santa Monicassa siellä laiturilla on pieni huvipuisto, jossa viihdyttiin muutama tunti eri laitteissa mennessä. Illemmalla päätettiin, että kävellään jonnekkin lähelle syömään ja päädyttiin ihanaan Thaimaalaiseen ravintolaan. Mulla onkin ollut jo ikävä thai-ruokia, joten tilasin mun lempparin Sweet and Sour Chicken. Illallisen jälkeen käveltiin takaisin rannalle ja lähdettiin ajamaan takaisin kohti hotellia.
Tiistaina mentiin San Diego Zoo Safari Parkiin, jossa kierreltiin ensin ympäriinsä muutama tunti. Oltiin varattu myös aika zipliningiin (vaijerin varassa mentiin yhden tämän puiston alueen yli, ja tämä zip line on pisin 48 osavaltiossa). Täytyy kyllä sanoa, että vaikka meitä aluksi jännittikin tosi paljon kun nähtiin kuinka korkealta se lähtö oli, se oli tosi hauskaa! :-) Tämän jälkeen lähdettiinkin aikalailla ajamaan takaisin kohti hotellia ja rentoutumaan loppu illaksi.
Keskiviikkona otettiin coaster juna kohti San Diegoa, jossa käveltiin pienelle shoppailualueelle. Vietettiinkin San Diegossa aika lailla koko päivä. Kun kyllästyttiin tähän alueeseen, lähdettiin kävelemään toiseen ostoskeskukseen. Matkan varrella oli Cheesecake Factory, johon oli tietenkin pakko pysähtyä. Tää oli mun ensimmäinen kerta kun sain sieltä juustokakkua, ja se oli niiin hyvää! Lopulta päädyttiin ostoskeskukseen, jossa shopattiin kunnes oli aika lähteä takaisin kohti juna-asemaa ja Carslbadia.
Torstai oli rentoilu päivä. Ensin suunnattiin rannalle vähäksi aikaa, rannan jälkeen altaille, jonka jälkeen mentiin shoppailemaan samaan outlet ostoskeskukseen, jossa käytiin jo aiemmin.
Perjantaina meidän oli tarkoitus lähtä takaisin kohti Marquettea, mutta sinne oli ennustettu pahaa lumimyrskyä, joten päätettiin jäädä Californiaan ja lentää takaisin sunnuntaina. Perjantaista sunnuntaihin vietettiinkin San Diegossa hotellissa. Perjantaina otettiin rennosti, altailla ja pelatessa tennistä odotettiin että huoneet valmistuisi. Illalla mentiin syömään hotellin ravintolaan, jossa päätin kokeilla miekkakalaa! Ja se oli kyllä niin omituinen kokemus. Se oli niinkuin tosi, tosi pehmeä pihvi eikä kala. :-D Perjantaina vielä illallisen jälkeen mentiin mun hostperheen huoneelle, jossa sytytettin nuotio ja tehtiin smorseja (kaks keksiä, joitten välissä vaahtokarkkia ja suklaata, parasta ikinä!) Lauantai vietettiin altailla ja pelattiin myös tennistä. Illalla suunnattin ulos syömään. :-) Sunnuntaiaamuna saatiin herätä neljän aikaan, jotta ehdittiin kentälle, jossa lento lähti 6:30. Lennettin San Diegosta Minneapolisiin, ja sieltä Green Bayhin, josta vuokrattiin auto ja ajettiin takaisin Marquetteen. Täytyy kyllä sanoa että en ois voinu toivoa parempaa spring breakia! :-)
wow, so many breathtaking pictures!
VastaaPoistaJust love it and thanks for sharing. I'm so jelly, because I love the US and especially LA. So pretty cool!
Btw your blog is great! Keep up the amazing work, dear.
You can have a look at my blog as well, if you like! Would really appreciate it. :)
xx Rebekah
http://flirting-with-fashion.blogspot.com