Näytetään tekstit, joissa on tunniste helsinki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste helsinki. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Here we are!



Nyt sitä ollaan vihdoinkin täällä New Yorkissa! Pitkä päivä takana ja ongelmilta ei todellakaan vältytty. Helsingissä oli check-in ongelmia, Lontoossa terminaali onnistuttiin vaihtamaan hyvin, mutta säädettiin sen verran, että jouduttiin turvatarkastukseen pari kertaa. Lopulta päästiin kuitenkin koneeseen, joka oli isoin kone mitä oon nähnyt! 10 paikkaa vierekkäin ja kaksi kerrosta, huh huh. Lopulta päästiin perille JFK:n kentälle, ja mun tullivirkailija oli tosi mukava! :-D Jutteli siinä niitä näitä, ja kysy myös, että miksi ihmeessä haluan tulla tänne high schoolin kerta Suomessa on maailman paras koulusysteemi. :-D Vihdoin päästiin etsimään matkalaukkuja, ja mulla ei kyllä ollut yhtään tuuria mukana. Matkalaukut tulivat hidasta tahtia, mutta mun laukkua ei näkynyt missään. Kävin sitten juttelemassa muutamille virkailijoille, ja heistä yksi selvitti, että mun laukku oli jäänyt kyydistä ja tulee seuraavalla lennolla. Nyt ollaan täällä hotellissa, ja jaan tän mun hotellihuoneen parin suomalaisen tytön kanssa. Täytyy kyllä sanoa, että tää hotelli ei oo mitenkään erikoinen. Kolmelle hengelle on vaan kaksi sänkyä, mutta ehkä me pärjätään muutama yö. Tässä illalla ei ole enää mitään ohjelmaa, joten odottelen täällä vaan laukkua ja dataillaan tyttöjen kanssa. Huomenna aamulla on aikanen herätys ja sitten päästäänkin New York Cityyn katsomaan nähtävyyksiä ja shoppailemaan! 

maanantai 26. elokuuta 2013

Äiti älä pelkää kyllä pidän itsestä huolen



Täällä sitä ollaan Helsingissä odottelemassa aamun lähtöä New Yorkiin! Tämä päivä on kyllä ollut niin kiireinen että huh huh. :-D Pakkaaminen oli aivan järkyttävän vaikeeta ja lähettiinkin ostamaan uutta matkalaukkua 3 tuntia ennen lentokoneen lähtöä, aina ajoissa! Nyt on painorajat kunnossa ja ei kyyneleiltäkään vältytty lentokentällä ja koneessakin vielä oli mieli aika haikea. Oli niin vaikeeta sanoa lentokentällä muutamalle kaverille ja perheelle heipat 10 kuukauden ajaksi. :-( Nyt vietetään aikaa täällä hotellilla MarianHilman ja Juulian kanssa ja aamulla on aikasin lähtö! Tää on nyt tämmönen pikapäivitys, seuraavan kerran päivittelen joko Lontoosta vähän tai sitten Amerikan puolelta! :-)

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Viisumihaastattelu




Eilen mulla oli viisumihaastattelu Helsingissa USA:n konsulaatissa. Lennettiin aamulla äitin kanssa Helsinkiin ja oltiinkin Helsinki-Vantaalla puoli kymmenen aikaan. Bussilla päästiin keskustaan puoli 11 ja siinä meillä olikin muutama tunti aikaa shoppailuun. Mulla oli mun viisumihaastattelu 13:35, ja oltiinkin jo ennen yhtä Steam kahvilassa, johon kokoonnuttiin muiden vaihtarien kanssa ennen konsulaattiin menoa. Itse konsulaatti sijaitsee heti kahvilan vieressä kerrostalossa, ja mentiin sinne kolmen hengen ryhmissä.
 Ulkona meidän piti painaa summeria ja ilmoittaa meidän nimet, kun meidät päästettiin sisään käveltiin käytävän päähän hissille ja noustiin sillä viidenteen kerrokseen. Konsulaatin ovella meiltä kerättiin passit, ja vähän ajan päästä meidät päästettiin yksitellen sisälle. Sisällä oli ensin turvatarkastus. Kaikki paperit läpivalaistiin ja itse piti kulkea metallinpaljastimen läpi. Turvatarkastuksen jälkeen mentiin huoneeseen, jossa ensin vietiin yhdelle luukulle kaikki paperit ja passi, jonka jälkeen istuttiin odotustilaan odottamaan omaa vuoroa itse haastatteluun. Meidät kutsuttiin haastatteluun yksitellen, mutta ei sitä kyllä oikeestaan haastatteluksi voi kutsua. :-D Haastattelu oli luukulla, jossa otettiin sormenjäljet ja nainen kysy englanniksi muutaman kysymyksen. Multa kysyttiin vaan, että oonko aiemmin ollut USA:ssa, miks halusin osallistua tähän ohjelmaan ja tiiänkö jo minne oon menossa. Helppo homma! Koko juttu kesti ehkä vartin, ja lopuksi se haastattelija sano, että mun viisumi on hyväksytty ja paperien ja passin pitäs tulla postissa viikon sisällä. :-)
Haastattelun jälkeen menin takas kahvilaan hakemaan laukun, ja suunnattiin sieltä äitin kanssa syömään. Loppu aika kierrettiin ympäri Helsinkiä shoppailemassa. Illalla lähettiin 18:30 bussilla takaisin lentokentälle ja lentokoneen ongelmien jälkeen päästiin tunti myöhässä lähtemään takaisin Oulua kohti. Oulun lentokentällä jouduttiin vielä kaiken lisäksi odottamaan lentokoneessa, kun sitä putkea, jota pitkin pääsee lentokentälle sisälle, ei jostain syystä saatu tuotua siihen lentokoneeseen kiinni. Vihdoin puoli 12 aikaan illalla päästiin kotia rentoutumaan. Kamerakin mulla oli mukana Helsingissä mutta suurimman osan ajasta se pysyikin visusti laukussa.. Pitäs ehkä ruveta vähän ahkerammin kuvailemaan, ettei nämä postaukset olisi aina ihan tekstipainotteisia. :-D