lauantai 29. kesäkuuta 2013

Viisumihaastattelu




Eilen mulla oli viisumihaastattelu Helsingissa USA:n konsulaatissa. Lennettiin aamulla äitin kanssa Helsinkiin ja oltiinkin Helsinki-Vantaalla puoli kymmenen aikaan. Bussilla päästiin keskustaan puoli 11 ja siinä meillä olikin muutama tunti aikaa shoppailuun. Mulla oli mun viisumihaastattelu 13:35, ja oltiinkin jo ennen yhtä Steam kahvilassa, johon kokoonnuttiin muiden vaihtarien kanssa ennen konsulaattiin menoa. Itse konsulaatti sijaitsee heti kahvilan vieressä kerrostalossa, ja mentiin sinne kolmen hengen ryhmissä.
 Ulkona meidän piti painaa summeria ja ilmoittaa meidän nimet, kun meidät päästettiin sisään käveltiin käytävän päähän hissille ja noustiin sillä viidenteen kerrokseen. Konsulaatin ovella meiltä kerättiin passit, ja vähän ajan päästä meidät päästettiin yksitellen sisälle. Sisällä oli ensin turvatarkastus. Kaikki paperit läpivalaistiin ja itse piti kulkea metallinpaljastimen läpi. Turvatarkastuksen jälkeen mentiin huoneeseen, jossa ensin vietiin yhdelle luukulle kaikki paperit ja passi, jonka jälkeen istuttiin odotustilaan odottamaan omaa vuoroa itse haastatteluun. Meidät kutsuttiin haastatteluun yksitellen, mutta ei sitä kyllä oikeestaan haastatteluksi voi kutsua. :-D Haastattelu oli luukulla, jossa otettiin sormenjäljet ja nainen kysy englanniksi muutaman kysymyksen. Multa kysyttiin vaan, että oonko aiemmin ollut USA:ssa, miks halusin osallistua tähän ohjelmaan ja tiiänkö jo minne oon menossa. Helppo homma! Koko juttu kesti ehkä vartin, ja lopuksi se haastattelija sano, että mun viisumi on hyväksytty ja paperien ja passin pitäs tulla postissa viikon sisällä. :-)
Haastattelun jälkeen menin takas kahvilaan hakemaan laukun, ja suunnattiin sieltä äitin kanssa syömään. Loppu aika kierrettiin ympäri Helsinkiä shoppailemassa. Illalla lähettiin 18:30 bussilla takaisin lentokentälle ja lentokoneen ongelmien jälkeen päästiin tunti myöhässä lähtemään takaisin Oulua kohti. Oulun lentokentällä jouduttiin vielä kaiken lisäksi odottamaan lentokoneessa, kun sitä putkea, jota pitkin pääsee lentokentälle sisälle, ei jostain syystä saatu tuotua siihen lentokoneeseen kiinni. Vihdoin puoli 12 aikaan illalla päästiin kotia rentoutumaan. Kamerakin mulla oli mukana Helsingissä mutta suurimman osan ajasta se pysyikin visusti laukussa.. Pitäs ehkä ruveta vähän ahkerammin kuvailemaan, ettei nämä postaukset olisi aina ihan tekstipainotteisia. :-D

3 kommenttia:

  1. Älysin muuten vasta nyt kun aloin lukemaan sun uusimpii postauksii, et mehän juteltii siellä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii muute juteltiinki! :-D Oli kyllä kiva sun kaa jutella ja ettei yksin tarvinnu panikoija oliko kaikki varmasti mukana :-D

      Poista
    2. Anonyymi4/7/13 18:55

      haha jep nii oli mukava jutella! ja onneks ei puuttunu mitää!! :D

      Poista